keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Viimeistä sairauspäivää mennään

Kevään tulon havaitsee, paitsi noiden tirppojen kilpalaulannasta, myös siitä, että vihdoinkin voi kuivata pyykkiä parvekkeella niin, että se myös kuivuu. Olen nyt viimeisenä sairauspäivänä havahtunut siihen tilanteeseen, että pyykkiä on joka puolella pesemättä ja jotain tulee tehdä niiden eteen.

Kävin eilen illalla lyhyellä kävelylenkillä, olo oli yllättävän hyvä, ei enää sellainen huimaa-vaappuu -olo. Tänään ajattelin hieman pidentää lenkkiä. Tuntuu, että edellisestä liikuntakerrasta on jo ikuisuus. Hikiliikunta kannattaa varmaan vielä jättää ainakin viikonloppuun asti.

Pussikuuri on mennyt yllättävän hyvin. Nyt on siis kolmas viikko menossa. Nälkä ei vaivaa. Pikku hiljaa on tottunut siihen, ettei aamulla syö mitään. Join pari mukillista kahvia aamulla kahdeksan aikaan. Nyt sheikkasin yhden suklaapussillisen ja sillä pitäisi pärjätä pitkälle iltapäivään. Näitä pussejahan voi puolittaa mutten tällä kertaa ole lähtenyt siihen touhuun, niin voisi lyhentää ateriavälejä. Nyt yritän pitkät ateriavälit pärjätä teen ja vichyn kittaamisella.

Karhuherra tarvitsee karvalakkiaan vielä hetken.

1 kommentti:

  1. Jee, sulla päivityksiä! :)

    Toivottavasti tauti jättää sinut jo kokonaan.

    VastaaPoista

Kiva, kun tulit kommentoimaan! Kiitos sinulle!