lauantai 4. elokuuta 2012

Sato kypsyy pikku hiljaa

Maalla kasvimaa ja marjapensaat alkavat pikku hiljaa antamaan satoa.

Punaherukoita olen jo kerännyt ämpäritolkulla ja laittanut mehuksi. Olen myös laittanut niitä pakkaseen marjapiirakoita varten.

Mustaherukka on myös kypsymässä. Ne päätyvät myöskin mehuksi. Mustaherukkamehu on ihan parasta talvella, niin kylmänä kuin kuumanakin.

Mustaherukoita keräsin myös pakkaseen kokonaisina ja survoksena. Ne päätyvät talven aikana aamupuuron lisukkeeksi. Tähän asti olen ostanut mehukeitot kaupasta mutta nyt kun katsoo pullollaan olevaa pakastinta, olen päättänyt tästä lähtien tehdä mehukeitot ihan itse.

Perunat kukkivat täyttä häkää mutta osaa lajikkeista pääsee jo syömään. Olisi kiva laittaa uutta perunaa myös pakkaseen mutta oma pakastin ei vedä enää yhtään mitään. Talvella olisi kiva joskus keittää uusia perunoita ja ne todellakin ovat kuin uusia perunoita.

Vihreitä kesäkurpitsoita kasvaa vauhdilla. Käytän niitä salaatissa kurkun sijaan. Keltaiset kurpitsat kehittyvät hitaasti. Toisaalta niissä on paksumpi kuori, säilyvät maassa pidempään. Viime syksynä säilytin niitä ämpärissä parvekkeella marraskuulle asti. Säilyivät hyvin.

Salaattia on metritolkulla. Suurin osa on rapeaa jäävuorisalaattia, joka on tosi maukasta ja säilyy hyvin jääkaapissakin muovipussissa.




Muutama kymmenen metriä sipulia... Harmi, ettei kaupasta löytynyt tänä vuonna punasipulia. Nyt on kaikki siis tavallista perussipulia.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep, suurin kiitos kuuluu vanhemmille, joiden mailla nämä ovat, yhdessä sisarrusten kanssa on laitettu perunat ja muut syötävät kasvimaalle.

      Poista
  2. Wau, jopas on kaikkea herkullista syötävää! :)

    VastaaPoista
  3. kävin minäkin isälläni viikonloppuna - tarkoitus oli mennä mustikkaan mutta satoi. Kerättiin sitten kotiin aamupalalle mustia viinimarjoja - hieman vitamiineja. Vielä ei ole marjat aivan kypsiä. Toiveissa on tänä vuonna saada omenoitakin - pääsis omenasosetta keittelemään

    mukavaa viikkoa, Sari
    _hanna

    VastaaPoista
  4. Vau, mahtava sato!! On talvella, mitä kaivella pakastimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan omenasatoa. Itsellä ei ole omenapuita mutta toivottavasti tuttavapiiristä joltakulta löytyy. Välillä naurattaa ja ihmetyttää tää marjojen ja vihannesten hamstraus talteen mutta talvella niitä on mukava syödä.

      Poista

Kiva, kun tulit kommentoimaan! Kiitos sinulle!